21.05.2013
Lähihoitajakoulutus Suomussalmella voi olla just se sun juttu.
Näyttötutkintojärjestelmässä sinulla on mahdollisuus suorittaa tutkinto osallistumatta lainkaan valmistavaan koulutukseen. Tämä on mahdollista silloin, kun sinulla tutkinnon suorittajana on siihen tutkinnon perusteissa vaadittu osaaminen. Osaaminen voi olla hankittu työkokemuksen, opintojen tai harrastusten kautta. Eräissä erityislainsäädännön piiriin kuuluvissa tutkinnoissa on kuitenkin määritelty valmistavan koulutuksen vähimmäislaajuus (esim. vartijan ammattitutkinto ja sosiaali- ja terveysalan perustutkinto).
Mikäli haluat tulla suoraan tutkintotilaisuuteen, ota yhteyttä alan koulutuspäällikköön tai -johtajaan. Tutkinnon vastuuhenkilö tunnistaa osaamisesi ja ohjaa sinut suoraan tutkintotilaisuuteen. Tutkintotilaisuus suunnitellaan yhdessä ja Sinä tutkinnon suorittajana laadit suunnitelman niistä tutkintosuorituksista/työtehtävistä, joita tekemällä osoitat osaamisesi. Tutkintotilaisuus toteutetaan työelämässä, joten myös työpaikan edustaja on mukana suunnittelussa. Suoritus arvioidaan kolmikantaperiaatteella eli arvioinnissa on mukana työnantajan, työntekijän ja opettajan edustaja. Yksi heistä on näyttötutkintomestari.
Sinulla on mahdollisuus suorittaa koko tutkinto tai tutkinnon osia. Niihin tutkinnon osiin, joihin olemassa oleva osaamisesi ei riitä, voidaan sisällyttää valmistavaa koulutusta. Tarvittavaa osaamista voit hankkia työssä oppimalla, osallistumalla lähiopetukseen tai opiskelemalla verkossa. Tätä kutsutaan opintojesi henkilökohtaistamiseksi.
Yhteystiedot löydät valitsemalla haluamasi koulutusalan ja koulutuspäällikö tai koulutusjohtaja -nimikkeen yhteystietohausta.