21.05.2013
Lähihoitajakoulutus Suomussalmella voi olla just se sun juttu.
17.05.2013
Käynnistämme nettisivujen uudistamistyön syksyllä 2013
Yhteishaussa voit hakea enintään viiteen koulutukseen. Ilmoitettu hakutoivejärjestys on sitova, eikä sitä voi muuttaa hakuajan päättymisen jälkeen. Hakutoiveet on laitettava siihen järjestykseen, jossa haluat tulla valituksi. Jos et pääse koulutukseen, jonka olet laittanut ensimmäiselle sijalle, tarkistetaan riittävätkö pisteesi toiselle sijalle merkittyyn hakutoiveeseen jne. Jos pääset esimerkiksi toisena toiveena olevaan koulutukseen, alemmat hakutoiveet peruuntuvat automaattisesti, eikä niihin voi enää tulla valituksi. Ylempiin hakutoiveisiin voit vielä tulla valituksi peruutuspaikalle.
Opiskelijaksi ottaminen on ehdollinen siihen saakka, kunnes koulu- ja työtodistuksesi sekä tarvittaessa lääkärintodistuksesi ja antamiesi tietojen oikeellisuus on koulutuksen järjestäjän toimesta tarkistettu.
Kainuun ammattiopisto ei ole mukana valtakunnallisessa täydennyshaussa. Vapaita opiskelupaikkoja voit tiedustella hakutoimistosta.
Ammatilliseen perustutkintoon haetaan perusopetuksen päättötodistuksella. Lukion oppimäärän tai ylioppilastutkinnon suorittaneille varatuille aloituspaikoille haetaan lukion päättötodistuksella. Lukion oppimäärän tai ylioppilastutkinnon suorittaneet eivät voi hakea perusopetuksen päättötodistuksella. Ammatillisella perustutkintotodistuksella ei voi hakea ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaussa.
Yleisenä pohjakoulutusvaatimuksena ammatillisiin perustutkintoihin on perusopetuksen (peruskoulun) suorittaminen tai muulla tavoin hankitut vastaavat valmiudet. Erityisestä syystä voidaan koulutukseen valita myös oppivelvollisuuskoulun keskeyttäneitä vähintään 17-vuotiaita hakijoita. Lukion oppimäärän tai ylioppilastutkinnon suorittaneille koulutuksen järjestäjä voi varata osan perustutkintojen aloituspaikoista.
Opiskelijaksi ei voida ottaa sellaista henkilöä, jonka sairaus tai vamma ilmeisesti on esteenä koulutukseen osallistumiselle. Hakemisen yhteydessä hakijan tulee ilmoittaa mahdolliset terveydentilaesteet. Tarkempaa lisätietoa terveydentilavaatimuksista sosiaali- ja terveysalan perustutkintokoulutukseen, logistiikan perustutkintoon ja metsäkoneenkuljettajan koulutukseen löydät Terveydentilavaatimukset esitteestä ja Koulutusnetistä.
Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijaksi ottamisessa noudatetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön päättämiä opiskelijaksi ottamisen perusteita ammatillisessa peruskoulutuksessa (OPM:n asetus 167/2002, muutosasetus 1248/2003, muutosasetus 772/2006, muutosasetus 954/2008). Asetusta sovelletaan otettaessa opiskelijoita ammatilliseen peruskoulutukseen, joka on tarkoitettu perusopetuksen suorittaneille, lukion oppimäärän tai ylioppilastutkinnon tai edellä mainittuja koulutuksia vastaavan aikaisemman oppimäärän suorittaneille.
Lisätietoja osoittesta www.koulutusnetti.fi
Mikäli hakija katsoo, ettei valintaa ole tehty opiskelijaksi ottamisen perusteiden mukaisesti, tulee hänen ensin ottaa yhteys oppilaitokseen tai Opetushallituksen ohjaus- ja neuvontapalveluun. Jos asia ei tällöin selviä, voi valintaa koskevasta päätöksestä valittaa aluehallintovirastoon 14 päivän kuluessa siitä, kun päätös on annettu hakijalle tiedoksi. Aluehallintoviraston päätöksestä voi hakea muutosta hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Mikäli olet saanut opiskelupaikan yhteisvalinnan kautta, mutta painavan syyn (esim. armeija, raskaus tms.) perusteella et voi aloittaa opiskelua, voit anoa opiskeluajankohdan siirtoa vuodeksi eteenpäin. Tee vapaamuotoinen hakemus opiskeluajankohdasta perusteluineen ja toimita se kyseisen opintoalan opintotoimistoon.

