Kainuun Ammattiopisto

Ajankohtaista

15.05.2012

Asiakaspalvelun ja toimistojen aukioloajat 18.5.

05.05.2012

Haku aikuiskoulutuksiin käynnissä - Hae nyt!

Etsi itsellesi sopiva koulutus tarjonnastamme.

 

Lisää uutisia »

« Takaisin edelliselle sivulle

Koneistaja, Kone- ja metallialan perustutkinto

Koulutusohjelma

Valmistustekniikan ko.

Hakutapa- ja aika

Yhteishaku

Vaatimukset

Peruskoulu/ylioppilas

Koulutustyyppi

Perustutkinto (yhteishaku)

Opiskelun kesto

3 vuotta tai henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaan

Opiskelutapa

Lähiopetus

Aloitusajankohta

Elokuu 2012

Koulutuspaikkakunta

Kajaani

Tavoite / hyödyt

Kone- ja metallituoteteollisuudella on Suomen kansantaloudessa ja ulkomaankaupassa keskeinen asema. Alan työllistävä vaikutus on suuri ja yli puolet tuotannosta menee vientiin. Maailmanlaajuiset markkinat antavat mahdollisuuden myös kansainväliseen työskentelyyn eri alan työtehtävissä.

Suomessa on metalliteollisuudessa vankkaa erityisosaamista, ajanmukaiset koneet ja laitteet sekä ammattitaitoinen työvoima. Tästä johtuen alan kehitysnäkymät ovat hyvät. Suomalaisia metalliteollisuuden huipputuotteita ovat esimerkiksi suuret valtameriristeilijät ja junanvaunut.

Metallialan koulutus tarjoaa haasteellisen ja monipuolisen ammatin teollisissa tuotannoissa. Yhä enemmän työtehtävät tarjoavat monipuolisuutta sekä antaa hyvän mahdollisuuden kehittyä ammattilaisena. Metalliala tarjoaa nuorelle mielenkiintoisen ja haastavan koulutuksen.

Tutkinto antaa jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

Alan vaatimukset

Koneistajana sinulta vaaditaan oikeaa asennetta, huolellisuutta ja tarkkuutta, jotta voit käyttää turvallisesti erilaisia metallialan koneita ja laitteita.

Koneistajana sinun on oltava kiinnostunut tietotekniikasta, sillä keskeinen osa tehtävistäsi on tietokoneavusteista tuotteiden suunnittelua ja valmistusta automaattisilla työstökoneilla (CNC -koneilla).

Metallialan tuotteet ovat usein suuria kokonaisuuksia (esim. junan vaunu) ja ne valmistetaan erilaisissa työryhmissä. Tällöin työtekijöiltä vaaditaan aktiivisuutta, vuorovaikutustaitoja ja yhteistyökykyä.

Kansainvälisissä yhteyksissä työskenteleminen ja vieraskielisten teknisten selvitysten ja työohjeiden ymmärtäminen vaativat metallialan ammattilaiselta kielitaitoa.

Metallialan tehtäviä ei suositella henkilöille, joilla on todettu kuulon alentuminen. Hitsaustyö voi aiheuttaa allergiaoireita allergisesta nuhasta tai astmasta kärsivälle.

Koulutukset sisältö

Kone- ja metallialan yleisopinnoista saat perusvalmiudet metalliteollisuuden erilaisiin valmistustehtäviin ja tuotantolaitosten kunnossapitotehtäviin NC-koneiden ohjelmointiin sekä erilaisten valmistukseen ja kunnossapitoon liittyvien sovellusohjelmien käyttöön. 

 

 

Opiskelukustannukset

Opiskelukustannukset ovat alallasi koko opiskeluaikana noin 600 – 700 €. Opiskelun alussa sinun on varauduttava hankkimaan oppikirjat, työvälineitä ja työasu sekä sinulla tulee olla myös sopivat ulko- ja sisäurheiluvaatteet.

Lisätietoja

- yhteishakumaskotti.jpg Koulutuksen löydät nimellä Kone- ja metallialan perustutkinto (pk/yo)

1. vuonna opit

  • käyttämään erilaisia käsityökaluja kuten, rulla- ja työntömittaa hiomakoneita yms.
  • mittaamaan ja piirrottamaan
  • kulmaamaan ja pyöristämään levyjä
  • sahaamaan ja taivuttamaan profiilitankoja ja putkia
  • poraamaan ja kierteyttämään
  • sorvaamaan ja jyrsimään
  • hiomaan ja viimeistelemään kappaleita
  • leikkaamaan levyjä
  • juottamisen, polttoleikkaamisen ja hitsaamisen perusteet
  • hallitsemaan työkokonaisuuksia itsenäisesti ja suunnitelmallisesti
  • koneenpiirustusta
  • ammattitaitoa tukevia aineita: matematiikkaa, kieliä ja liikuntaa
  • Näyttö: Opiskelija näyttää oppimaansa tekemällä näytön oppilaitoksessa (KAO). Näyttötehtävänä voi olla esimerkiksi nostimen (mopon tunkki) valmistaminen työpiirustusten mukaisesti.

2. vuonna opit

  • hallitsemaan porauksen ja kalvinnan
  • manuaalisorvauksen ja jyrsinnän perustaidot
  • CNC-ohjelmoinnin perusteet ja CNC-koneen peruskäytön
  • konepajatekniset mittaukset, mikrometrien käytön
  • hallitsemaan suunnitelmallisesti työkokonaisuuksia
  • tekemään 2D- ja 3D-työpiirustuksia CAD-suunnitteluohjelmalla (tietokoneavusteinen suunnittelu)
  • koneiden ja laitteiden huoltotoimenpiteet
  • tuntemaan koneistusmateriaalit ja niiden merkinnät
  • automaatiotekniikan perusteet
  • Näyttö: Opiskelija näyttää oppimaansa tekemällä näytön ensisijaisesti työpaikalla työssäoppimisjakson aikana.

3. vuonna opit

  • ohjelmoimaan työpiirustuksista koneistusohjelmia CNC –työstökoneille (automaattikoneille)
  • valmistamaan erilaisia kappaleita CNC –työstökoneilla
  • valmistamaan tuotantokappaleita manuaalityöstökoneilla
  • tuntemaan ruostumattoman ja haponkestävän teräksen, muoviseosten ja alumiiniseosten koostumuksen ja niiden erilaiset vaikutukset koneistukseen
  • millaisia työkaluja käytetään eri materiaalien koneistukseen ja miten ne valitaan sekä kuinka valinnoissa voidaan vaikuttaa taloudelliseen tuottavuuteen
  • Näyttö: Näyttötehtävänä voi olla esimerkiksi CAD-kuvan siirtäminen CAM-ohjelmistoon sekä ohjelman testaaminen ja kappaleen työstäminen CNC-työstökoneella.

« Takaisin edelliselle sivulle

Hae koulutuksia

Voit hakea yhdellä tai useammalla kriteerillä.


Yhteishaku

Erillishaku

Oppisopimuskoulutus

Lyhytkoulutukset

Aikuiskoulutus