Kainuun Ammattiopisto

Ajankohtaista

15.05.2012

Asiakaspalvelun ja toimistojen aukioloajat 18.5.

10.05.2012

Kansainvälisten vieraiden viikko KAO:lla

Eri hankkeet toivat vieraita Kanadasta, Englannista ja Skotlannista

Lisää uutisia »

Kehittäminen

Kainuun ammattiopiston kehittämistoimilla edistetään oppilaitoksen toiminta-alueen hyvinvoinnin kasvua ja osaamista. Lähtökohdan kehittämistoiminnalle määrittelevät Kainuun maakunta –kuntayhtymän sekä Kainuun ammattiopiston strategiat. Kehittämistoimia toteutetaan yhteistyössä yritysten, työelämän, oppilaitosten ja muiden kumppaneiden kanssa. Kehittämistä toteutetaan oman rahoituksen lisäksi rakennerahasto-ohjelmilla, Euroopan Unionin erillisohjelmilla ja yhteisöaloitteilla, Kainuun maakunnan kehittämisrahalla sekä muilla kansallisilla rahoituksilla.