23.05.2013
Onnittele kukkasin ja hae kukat suoraan puutarhalta
21.05.2013
Lähihoitajakoulutus Suomussalmella voi olla just se sun juttu.
Jo 1850-luvulla oli koulutusta käsityöläisoppipojille. Vähitellen syntyi myös naisten käsityökouluja ja kiertäviä käsityökouluja. Kiinteä naiskotiteollisuuskoulu perustettiin Kajaaniin 1936. Puuhanaisena oli Kotiteollisuusyhdistyksen sihteeri Signe Weiste. Koulu aloittikin Weisteen talon alakerrassa Osmonkatu 5:ssä. Sodan aikana ommeltiin housuja ja paitoja rintamalle ja neulottiin lapasia sotilaille. Heti sodan jälkeen koulutettiin sotaorpoja ja siirtolaistyttöjä.
Vuonna 1960 kudonta- ja ompeluosasto pääsivät saman katon alle Sissilinnaan. Koulu siirtyi kaupungin omistukseen Kajaanin kotiteollisuuskouluksi 1973. Vuonna 1975 Kajaanin kotiteollisuuskoulu ja Sotkamon kotiteollisuuskoulu yhdistettiin. Kaksivuotinen koulu laajeni neliosastoiseksi, kun metalliosasto aloitti toimintansa.
Timperintielle rakennettiin uudet tilat vuosina 1978 – 1986. Nyt tilaa oli 3500 neliömetriä ja toiminnassa kudonta-, ompelu-, puu- ja metalliosasto. Vuodesta 1981 kokeiltiin käsi- ja taideteollisuuden peruslinjaa ja se vaikinaistettiin 1985. Opistotasoinen koulutus aloitettiin 1992.
Käsi- ja taideteollisuusoppilaitos tuli osaksi kaupungin omistamaa Kajaani-instituuttia 1996. Sen jälkeen tie on käynyt Kainuun Ammattioppilaitoksen ja Kainuun Ammatti-Instituutin kautta Kainuun ammattiopiston kulttuurialaksi 2004. Nyt 5500 neliömetrin tiloissa Timperintiellä toimii monipuolinen kulttuurialan koulutusyksikkö.

Kotiteollisuuskoulun vihkiäispäivän oppilastöiden näyttely 16.11.1981

Metallipaja 1980 -luvun alkuvuosina

Opiskelijoiden ja opettajien kanteleryhmä koulun 50-vuotisjuhlassa 1986

Vanhan ajan Joulutori Kajaanin Raatihuoneentorilla 1990-luvun alkuvuosina