15.05.2012
08.05.2012
Konservatorio järjestää musiikkitapahtuman Kajaanissa 16.-19.5.
« Takaisin edelliselle sivulle
Musiikin ko.
Yhteishaku
Peruskoulu/ylioppilas, Lukio/ylioppilas
Perustutkinto (yhteishaku)
120 ov. - 3 vuotta
Lähiopetus
Elokuu 2012
Kajaani
Haluatko itsellesi musiikista ammatin? Jos haluat kehittää soittotaitoasi, haluat keskittyä musiikkiin heti peruskoulun jälkeen tai olet ylioppilas mutta musiikilliset taitosi eivät vielä riitä korkea-asteen opintoihin.
Musiikkialan toisen asteen ammatillinen koulutus on sinun juttusi.
Työskentelet mm. freelance-muusikkoina erilaisissa orkestereissa, kokoonpanoissa ja yhtyeissä sekä kuntien ja muiden yhteisöjen järjestämän musiikin harrastustoiminnan parissa.
Musiikkialan osaaminen on eduksi myös erilaisissa alaa sivuavissa töissä, esimerkiksi ohjelmatoimistojen, festivaalien ja musiikkialan järjestöjen työtehtävissä. Kaikilla näillä aloilla edellytetään monipuolista musiikillista osaamista.
Koulutus on suuntautunut rytmimusiikin eri tyylilajeihin, kuten pop-, rock-, iskelmä- ja jazz-musiikkiin. Opiskeltavina pää-/sivuinstrumentteina voivat olla laulu, kitara, basso, piano, rummut, puhaltimet tai muut kevyen musiikin esittämiseen soveltuvat instrumentit.
Painopistealueitamme ovat erityisesti instrumentti – ja yhtyesoitonopetus sekä musiikkibisnestietous ja yrittäjyys.
Mikäli musiikkiala kiinnostaa, ota yhteyttä ja kysy lisää:
Tapani Komulainen
Tutkintovastaava
044-5685881
Koulutuksen löydät nimellä Musiikin koulutusohjelma (pk/yo)
Jos haluat kehittää soittotaitoasi, haluat keskittyä musiikkiin heti peruskoulun jälkeen tai olet ylioppilas mutta musiikilliset taitosi eivät vielä riitä korkea-asteen opintoihin. Musiikkialan toisen asteen ammatillinen koulutus on sinun juttusi.
Työskentelet mm. freelance-muusikkoina erilaisissa orkestereissa, kokoonpanoissa ja yhtyeissä sekä kuntien ja muiden yhteisöjen järjestämän musiikin harrastustoiminnan parissa. Musiikkialan osaaminen on eduksi myös erilaisissa alaa sivuavissa töissä, esimerkiksi ohjelmatoimistojen, festivaalien ja musiikkialan järjestöjen työtehtävissä. Kaikilla näillä aloilla edellytetään monipuolista musiikillista osaamista.
Koulutus on suuntautunut rytmimusiikin eri tyylilajeihin, kuten pop-, rock-, iskelmä- ja jazz-musiikkiin. Opiskeltavina pää-/sivuinstrumentteina voivat olla laulu, kitara, basso, piano, rummut, puhaltimet tai muut kevyen musiikin esittämiseen soveltuvat instrumentit. Painopistealueitamme ovat erityisesti instrumentti – ja yhtyesoitonopetus sekä musiikkibisnestietous ja yrittäjyys.
Ota yhteyttä ja kysy lisää
Tapani Komulainen
Tutkintovastaava
044-5685881