Kainuun Ammattiopisto

Ajankohtaista

15.05.2012

Asiakaspalvelun ja toimistojen aukioloajat 18.5.

10.05.2012

Kansainvälisten vieraiden viikko KAO:lla

Eri hankkeet toivat vieraita Kanadasta, Englannista ja Skotlannista

Lisää uutisia »

Tekniikan ja liikenteen ala

Tekniikan ja liikenteen ala on monialainen koulutusala. Kainuun ammattiopistossa tekniikan ja liikenteen alalla saat koulutusta teollisuuden, tietotekniikan, auto- ja kuljetusalojen sekä rakentamisen tarpeisiin. Tekniikan alaan kuuluvat myös turvallisuus- ja elintarvikealat. Aikuisopistossa voit kouluttautua myös kaivos- ja maarakennusaloille.

Kainuun maakunnan hakutoimistosta saat paikallista neuvontaa yhteishakuasioissa.

Tekniikan ja liikenteen alalla voi suorittaa kaksi tutkintoa rinnakkain, ammatillisen tutkinnon ja ylioppilastutkinnon. Silloin puhutaan ns. kahden tutkinnon opinnoista. Se ei ole kuitenkaan niin rankkaa, kuin se aluksi kuulostaa, päällekkäisyydet on karsittu pois.

Osaamista voidaan tunnustaa (hyväksilukea) aikaisempien opintojen perusteella. Esimerkiksi toisen ammatillisen perustutkinnon tai lukion opintojen jälkeen opiskelija voi suorittaa tutkinnon noin kahdessa vuodessa.

Tekniikan ja liikenteen alalla teemme asiakastöitä sen mukaan, miten ne sopivat opetusohjelmaan.

Tekniikan ja liikenteen alalla voidaan suorittaa seuraavat perustutkinnot:

PERUSTUTKINNOT

TOIMIPAIKKA

Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja
Autoalan perustutkinto, pienkonekorjaaja
Kone- ja metallialan perustutkinto, levyseppähitsaaja, koneistaja
Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto, ICT-asentaja
Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto, sähköasentaja, automaatioasentaja

Vimpeli
Opintie 3
87100 Kajaani

Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja
Talotekniikan perustutkinto, putkiasentaja
Turvallisuusalan perustutkinto, turvallisuusvalvoja

Vimpeli
Ketunpolku 1
87100 Kajaani

Logistiikan perustutkinto, autonkuljettaja

Komila
Kirkkoahonkatu 3
87250 Kajaani

Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja

Piilolantie 47
88900 Kuhmo

Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja
Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto, sähköasentaja
Talotekniikan perustutkinto, putkiasentaja
Kone- ja metallialan perustutkinto, levyseppähitsaaja

Apajatie 1
93600 Kuusamo

Kone- ja metallialan perustutkinto, levyseppähitsaaja

Siikarannantie 7
89600 Suomussalmi

 

 

Ota yhteyttä

Opintie 3, Oppi 4, 87100 Kajaani
opintotoimisto p. (08) 6165 6803

Mauri Lindstedt, koulutusjohtaja
Kajaani, Kuhmo ja Suomussalmi
044 362 5894

Seppo Manninen, koulutusjohtaja
Kuusamo
044 497 5001

Kainuun maakunnan yhteishakutoimisto 
Puh. (08) 616 56234, 044 777 3115

Aikuiskoulutus

Ketunpolku 1, 87100 Kajaani

Keijo Kinnunen, koulutuspäällikkö
044 797 0948 

Puh. (08) 6165 6711
(Lyhytkoulutukset, AT, EAT)

Puh. (08) 6165 6798
(Perustutkinnot)

Puh. (08) 6165 6779
(Työvoimakoulutukset)

Puh. (08) 6165 6754
(Oppisopimuskoulutukset)

Puh. 044 081 9952
(Ulkoiset oppisopimuskoulutukset) 

Lue opiskelijatarinoita!


- huolto.jpg

- hitsaus.jpg

- panelointi.jpg

- trukki.jpg

- vartija.jpg