Samanaikaisesti puutarhuriksi ja merkonomiksi

Kainuun ammattiopiston luonnonvara-alan YritysAmiksessa on mahdollisuus opiskella samanaikaisesti puutarhuriksi ja merkonomiksi. Kahden ammatin opinnoissa monipuolinen kaupan alan osaaminen saavutetaan kukka- ja puutarhakaupan alan työtehtävissä.

Floristimestari 2015 Katri Gummerus oli opettamassa puutarhuri-merkonomeille kukkasidonnan kuumimpia trendejä.
Floristimestari 2015 Katri Gummerus oli opettamassa puutarhuri-merkonomeille kukkasidonnan kuumimpia trendejä.

 

Kuluneen vuoden aikana YritysAmiksessa opiskelijat ovat tehneet monenlaisia töitä niin puutarhurin kuin merkonominkin ammattien eri osa-alueilta. Puutarhuri-merkonomiksi opiskelevan Lotta Keräsen mukaan opiskelua rytmittää vuoden aikojen vaihtelu.
–  Erityisesti olen pitänyt kukkasidontatöistä eli erilaisten asetelmien ja kimppujen tekemisestä. Sidontatyöt, viherkasvien hoito ja kasvitietouden opiskelu on ympärivuotista. Muutoin opiskelu on sidoksissa vuodenaikoihin ja vuoden eri sesonkeihin.

Loppukesästä ja syksyllä työskentely painottuu ulkotöihin, sään vielä salliessa.
– Syksyllä kasvatimme joulukukkia, jolloin suurimpana projektina oli joulutähtien kasvatus. Joulutuotteet vetivät myymälän täyteen asiakkaita. Joulusesonki onkin ollut tähän asti kiireisintä aikaa. Tulevana keväänä aloitamme työskentelyn kesäkukkien parissa.

Opiskelijat työskentelevät pitkin vuotta myös Seppälän puutarhamyymälässä asiakaspalvelijoina, niin kouluaikana kuin päivystysvuoroissa.
– Myymälätyöskentelyn kautta olen saanut paljon varmuutta ja oppia asiakaspalvelijan tehtävistä, kiittelee Keränen.

Opintoihin kuuluvat myös yhteiset aineet, kuten englanti ja matematiikka.
– Englannin kielen opinnot liitetään merkonomin tai puutarhurin töihin, jolloin opimme esimerkiksi englannin kielen ammattisanastoa.

Puutarhuri-merkonomin koulutus kestää noin kolme vuotta. Koulutukseen voi hakea nuorten yhteishaussa, nuorten erillishaussa sekä aikuiskoulutuksen haussa.