Sosiaalisuudella ja avoimuudella pääsee pitkälle

salla_korhonen_opiskelijatarinat

Kuvassa Salla on työssäoppimassa Ullanunelma Oy nimisessä leivonta- ja juhlatarvikekaupassa Kajaanissa.

Kajaanilainen Salla Korhonen, 17, on toisen vuoden merkonomiopiskelija. Ammatillisten opintojen lisäksi Salla opiskelee myös lukiossa, eli hän suorittaa kaksoistutkintoa. ”Hakuaikaan en yhtään tiennyt, että minne hakisin. Kaksoistutkinto alkoi kiinnostaa minua, kun ajattelin, että en halua pelkästään lukioon, enkä pelkästään ammattikouluun ja tykkään tehdä kaikenlaista ja olla vähän kaikessa mukana. Viimeisenä hakupäivänä valitsin sitten YritysAmis liiketalouden ja kaksoistutkinnon. Minulla ei ollut mitään odotuksia, enkä oikein tiennyt, että mitä se liiketalous on.” Salla kertoo nauraen.

Epäröinnistä huolimatta valinta osui oikeaan, sillä Salla on tykännyt alasta todella paljon. ”Eka vuosi tuntui vähän rankalta, kun lukiota oli jaksoittain. Mutta nyt toisena vuonna lukiota on kahtena päivänä viikossa. Oon tykännyt tosi paljon molemmista; lukiosta ja liiketalouden opinnoista, erityisesti NY-toiminnasta.”

Salla kokee, että liiketalouden alalla sosiaalisuus, avoimuus ja rohkeus vie pitkälle. ”Olen itse sosiaalinen ja avoin luonteeltani ja olen sen takia päässyt monenlaiseen mukaan. Heti ensimmäisenä opiskeluvuonna pääsin opintomatkalle Saksaan, osallistuin SAKUstars-kulttuurikisoihin ja pääsin NY-finaaliin”, Salla luettelee. ”Alalla tarvitaan tietynlaista rohkeutta. Asiakaspalvelutilanteessa ei voi olla sulkeutunut”, hän lisää.

YritysAmis liiketaloudessa koulupäivät ovat monipuolisia. ”Koulussa oon oppinut mm. katelaskentaa, laskutusta ja tarjouspyynnön tekemistä. Oon myös oppinu käyttämään paremmin Wordia, Exceliä ja PowerPointtia, sekä työskentelemään kassalla”, Salla pohtii.

Opiskeluun kuuluu myös erilaisten tapahtumien ja projektien suunnittelua ja toteutusta. ”Meillä oli vasta Yrittäjän päivä -projekti, jossa kahden luokan voimin suunniteltiin Yrittäjän päivään juhla. Mietimme juhlaan tarjoilun ja hoidimme tiedottamisen”, Salla kertoo ja toteaa samaan hengenvetoon, että luokassa on ollut alusta asti tosi hyvä luokkahenki. ”Amiksessa on tosi rento ilmapiiri. Täällä jopa opettajat tuntuu usein enemmän kavereilta kuin opettajilta”, Salla nauraa.