Hyppää sisältöön

#OsaaminenNäkyviin: Sinikka Moilanen

Sinikan opinnot alkoivat kulttuurialalla vuonna 2008, kun hän yläasteen jälkeen lähti opiskelemaan lavastaja-messurakentajan tutkintoa. Ensimmäisen vuoden jälkeen Sinikka teki kuitenkin uuden haun, ja syksyllä 2009 hän alkoi opiskella kaksoistutkintona maatalousalan perustutkintoa ja lukio-opintoja. Syventääkseen taitojaan eläintenkouluttajana Sinikka jatkoi vielä eläintenhoidon ammattitutkintoon ja valmistui 2014 eläinten kouluttamisen osaamisalalta. Tässä välissä Sinikka työskenteli eläinalalla, kunnes luova ala alkoi taas kutsua kovempaa. Matka KAOlla jatkui vuonna 2017, kun Sinikka aloitti opinnot media-alalla. Mediapalvelujen toteuttajaksi hän valmistui 2019.
 
Sinikka alkoi tehdä valokuvaustöitä kevytyrittäjänä jo eläinalalla töissä ollessaan. Kun palkkatyö vaihtui sitten opintoihin, jatkoi hän kevytyrittäjyyttä rahoittaakseen elämää opintojen aikana. Media-alalta valmistumisen jälkeen Sinikka hankki y-tunnuksen. Sillä tiellä hän on edelleen ja työllistänyt itsensä valokuvaajana pian kuuden vuoden ajan. Sinikka tekee yhä myös satunnaisesti eläintenhoitajan töitä, ne pitävät mielen virkeänä. Lisäksi hän rakastaa kuvata eläinpotretteja.
”Olen ajautunut ikään kuin omien fiilisten ja intohimojen kautta niin luovalle alalle kuin eläinalallekin. Olen ollut lapsesta asti erityisen kiinnostunut kuvataiteista ja eläimistä”, Sinikka sanoo.
 
Sinikka hakeutui media-alalle vuonna 2017 jo olemassa olleen valokuvausyrittäjyyden tueksi, jotta hän pystyisi mahdollisesti tekemään sesongin ulkopuolella muutakin media-alan työtä. Lisäksi visuaalisena ihmisenä häntä kiinnosti oppia, mitä kaikkea kaunista voi luoda eri ammattiohjelmilla. Itse valokuvausopin Sinikka sanoo ammentaneensa kirjoista, videoista, tekemällä ja ostamalla verkkokursseja esimerkiksi muutamilta ulkomaalaiskuvaajilta.
 
Sinikan mukaan parhaat asiat molemmilta aloilta on olleet rajakoiran alkukouluttaminen virkakoiran uraa varten, sekä elokuvatuotannossa työskentely. Nämä molemmat projektit olivat olleet aivan erityisen palkitsevia. Molemmissa yllätti ja palkitsi hänelle annettu vastuu. Hauskana juttuna Sinikka muistelee, että hänen ensimmäisessä elokuvatuotannossaan oli mukana koiria. Siinä hän pääsi käyttämään myös eläinalan osaamista hyödykseen, vaikka hänen pääroolinsa olikin valokuvaaja.
 
Sinikan mukaan media-alan ammattilaiselta täytyy luovuuden lisäksi löytyä yrittäjähenkisyyttä, vastuullisuutta ja valmiutta tehdä kovasti töitä. Kilpailua on paljon, joten silloin ei kannata lähteä matkimaan muita, vaan rakentaa omannäköistään toimintaa ja brändiä. Asiakkaan luottamus täytyy ansaita ja pitää siitä kiinni. Ihmisten kanssa pitää tulla hyvin toimeen, tämä korostuu etenkin muotokuvaajana toimiessa. Toki samat asiat pätevät myös eläinalalla.
 
”Kuuntele sydäntäsi. Alan vaihtaminen ei ole maailmanloppu, vaan mahdollisesti jonkin uuden hienon asian alku. Koska elämä on lyhyt, kannattaa pyrkiä löytämään työ, jonne on mukava mennä, jopa maanantaisin”, Sinikka hymyilee.