Hyppää sisältöön

Stipendirahasto

Voit muistaa valmistuvaa opiskelijaa stipendillä 

Lahjoittamalla stipendirahastoomme voit muistaa Kainuun ammattiopistosta valmistuneita. Otamme vastaan stipendilahjoituksia yrityksiltä, yhteisöiltä sekä yksityisiltä henkilöiltä. Lahjoituksina saadut stipendit myönnetään opiskelijoille erilaisin perustein. Opinnoissa hyvin menestymisen lisäksi myöntämisperusteina voi olla esimerkiksi omien tavoitteiden saavuttaminen tai ylittäminen, hyvän yhteishengen luominen tai muiden kannustaminen. 

Yksilöllisten opintopolkujen vuoksi opiskelijoita valmistuu ympäri vuoden ja järjestämme juhlat kaksi kertaa vuodessa. 

Mikäli haluat tehdä stipendilahjoituksen, voit tehdä sen Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen stipenditilille: Kajaanin kaupunki / koulutusliikelaitoksen stipenditili, tilinumero: FI42 5760 0320 2050 15 / OKOYFIHH.  

Täytä alla oleva lomake, jossa ilmoitat mm. yhteystietosi ja lahjoitettavan summan. Maksusuorituksen viestikenttään tulee merkitä sana ”stipendilahjoitus” sekä lahjoittajatahon nimi virallisessa muodossaan. Mikäli haluat kohdentaa stipendilahjoituksesi tietylle alalle sekä jaettavaksi useammalle opiskelijalle, mainitse se lomakkeessa. 

Stipendilahjoitus

Lahjoittaja(Pakollinen)
Lahjoittajan tai yhteyshenkilön nimi ja yritys/yhteisön nimi. Yksityinen lahjoittaja jättää yrityksen/yhteisön nimen täyttämättä.
Kaikki stipendilahjoitukset maksetaan Kajaanin kaupunki / koulutusliikelaitoksen stipenditilille: FI42 5760 0320 2050 15 / OKOYFIHH. Huomioithan, että lahjoitus käsitellään kirjanpidossa ALV 0%. Maksusuorituksen viestikenttään tulee merkitä sana ”stipendilahjoitus” sekä lahjoittajatahon nimi virallisessa muodossaan.
Saako lahjoittajan nimen julkaista KAO:n verkkosivuilla?(Pakollinen)

Kainuun ammattiopisto kiittää lahjoituksestanne!