Hyppää sisältöön
Kättelevät kädet

Kehittäminen

Koulutusliikelaitoksessa kehitämme toimintaamme sekä ulkopuolisella että sisäisellä rahoituksella. Kehittämistoimintamme tarkoituksena on tukea oppilaitosten ja organisaation perustehtävää ”Tarjoamme kaikille mahdollisuuden osaamisen jatkuvaan kehittämiseen ja oppimiseen”.

Suurin osa koulutusliikelaitoksen kehittämistoiminnasta tapahtuu ulkopuolisen rahoituksen avulla erilaisissa kehittämishankkeissa, joihin useimpiin sisältyy myös oppilaitoksen omarahoitusosuus.

Hankkeiden rahoittajia ovat mm. Pohjois-Pohjanmaan ELY ESR-hankkeissa, Kainuun ELY, Kainuun Liitto, Opetusministeriö (OKM) ja Opetushallitus (OPH). Kansainvälisyyshankkeissa rahoittaja on pääasiassa OPH:n Suomessa hallinnoima Erasmus+ -ohjelma.

Koulutusliikelaitoksessa toteutetaan vuositasolla ulkopuolisella rahoituksella 40-50 kehittämishanketta, joiden yhteisbudjetti on noin 4-5 miljoonaa euroa.

Tutustu käynnissä oleviin hankkeisiin

Kokosimme omalle sivulleen myös päättyneet hankkeet. Tutustu alla olevasta linkistä KAO:lla päättyneisiin hankkeisiin.

Päättyneet hankkeet