Hyppää sisältöön
Fresh cocktails with ice, lemon, lime and fruits , generative artificial intelligence

Kainuun ammattiopisto ja Riveria aloittavat yhteistyössä baarimestarin oppisopimuskoulutuksen

Kainuun ammattiopisto (KAO) ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria aloittavat yhteistyössä lokakuussa 2024 Ravintolan asiakaspalvelun ammattitutkinnon, Baarin asiakaspalvelun osaamisalan, baarimestari -oppisopimuskoulutuksen.

Kajaanissa toteutettava koulutus on suunniteltu työelämästä, Osuuskauppa Maakunnalta, tulleen aloitteen perusteella. Koulutus toteutetaan ensimmäistä kertaa Kainuussa.

Osuuskauppa Maakunnan ryhmäpäällikkö Mika Kärkkäinen pitää koulutusta merkittävänä askeleena kainuulaisten juoma-alan ammattilaisten osaamisen kehittämiseen. Hän uskoo, että koulutus tulee näkymään myös asiakkaille.

Baarimestarin oppisopimuskoulutukseen kuuluu sekä työpaikalla tapahtuvaa opetusta että oppilaitoksen järjestämiä opetuspäiviä. Lähiopetuspäivät toteutetaan Riverian opettajien toimesta Kainuun ammattiopiston tiloissa Kajaanissa.

Lähi- ja etäopetuspäiviä koulutuksessa on noin 2 pv/kk, ja koulutus kestää noin 1-1,5 vuotta.

Koulutuksen aikana opiskelijat saavat laaja-alaisen osaamisen baarimestarin työstä, kuten juomien valmistuksesta, ammattimaisesta asiakaspalvelusta sekä erilaisten juomatuotteiden esittelystä.

Koulutus on suunnattu erityyppisten hotellien ja ravintoloiden baarien asiakaspalvelu- ja anniskelutehtävissä toimiville. ”Uskomme, että tämä koulutus on tärkeä lisä koulutustarjontaamme”, toteaa KAOn matkailu- ja ravitsemisalan koulutuspäällikkö Satu Help.

Yhteistyö vahvistaa alueen osaamista

Kainuun ammattiopiston ja Riverian yhteistyö baarimestarin oppisopimuskoulutuksessa on yksi askel alueen osaamisen vahvistamiseksi. Koulutus tarjoaa Kainuun alueen ravintola-alan yrityksille mahdollisuuden kouluttaa tulevaisuuden baarimestareita omien tarpeidensa ja toiveidensa mukaisesti.

”Olemme innoissamme alkavasta yhteistyöstä Riverian kanssa. Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus tarjota kainuulaisille, ravintola-alalla työskenteleville ihmisille, ammattitaitoa syventävää koulutusta”, kertoo KAOn asiakkuuspäällikkö Mirva Manninen.

Koulutukseen hakeudutaan Kainuun ammattiopiston jatkuvan haun kautta.

Lisätietoja:
asiakkuuspäällikkö Mirva Manninen
+358 44 797 0873, mirva.manninen@kao.fi

Aihealueet