Hyppää sisältöön
Anu Kuosmanen

Kainuun ammattiopiston uusi rehtori on valittu

Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksessa on ollut avoinna Kainuun ammattiopiston rehtorin virka 1.1.2022 alkaen. Rehtoriksi on valittu Anu Kuosmanen.

Anu Kuosmanen on kajaanilainen 47- vuotias kasvatustieteen maisteri. Aiemmalta koulutukseltaan hän on lastentarhanopettaja ja luokanopettaja. Kainuun ammattiopistossa hän on työskennellyt vuodesta 2005 lähtien ja hänelle on kertynyt monipuolista kokemusta ammatillisen koulutuksen saralta. Työhistoriaan lukeutuvat ammatillisen opettajan, koulutuspäällikön, koulutusjohtajan ja kehittämispäällikön tehtävät. Lisäksi Anu Kuosmanen on toiminut useissa kansallisen tason koulutuksen ja ammatillisen koulutuksen verkostoissa, kuten OPH:n Osaamisen ennakointifoorumi, OKM:n Varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämisfoorumi sekä AMKE ry:n Työelämäkumppanuuksien ryhmä ja Liiketoimintaverkosto.

Määräaikaan 6.9.2021 mennessä rehtorin virkaan haki 16 henkilöä. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen vaatii sekä pedagogisia että henkilöstö- ja talousjohtamistaitoja ja kokemusta myös ammatillisen koulutuksen esimiestehtävistä, monipuolista työelämän tuntemusta, hyvää yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja myös kansainvälisesti.

Kolmannes hakijoista kutsuttiin haastatteluun hakuasiakirjojen perusteella. Neljä hakijaa ohjattiin prosessissa henkilöarviointiin. Henkilöarvioinnin suoritti Psycon Oy. Henkilöarvioinnin jälkeen henkilöstön haastateltavaksi kutsuttiin kolme hakijaa. Lisäksi valinnan suorittanut koulutusliikelaitoksen johtaja Anssi Tuominen on kuullut henkilöstön edustajia pääsopijajärjestöjen kanssa pidetyssä erillisessä kuulemistilaisuudessa.

Anssi Tuominen
Koulutusliikelaitoksen johtaja
p. 044 512 4933

Aihealueet