Hyppää sisältöön

Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen johtajan Raimo Sivosen läksiäisiä vietettiin lämpimässä hengessä

Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen vt. johtajan Raimo Sivosen läksiäisiä vietettiin tiistaina 23.8.2022 lämpimässä hengessä. Tällä kertaa innokas pyöräilijä joutui jättämään polkupyöränsä kotiin, koska hänelle oltiin järjestetty juhlallisempi kuljetus työpisteelle ja kiireisen työpäivän aikana Raimolle riitti onnittelijoita eläkepäivien alkamisesta. Juhlallisuuksiin kuului myös vierailu Kajaanin kaupungintalolla missä Kaupunginjohtaja Jari Tolonen luovutti Kajaanin kaupungin viirin Raimo Sivoselle ansioituneen työuran johdosta.

Sanavalmis mies kommentoi omaa työuraansa KAO:lla ja veisteli viisaat elämänohjeet: ”Vuodet ovat olleet värikkäitä ja olen saanut ja pystynyt tekemään monenlaista, mihin työantaja on antanut mahdollisuudet. Olen saanut monenlaisia tilaisuuksia niin oppilaitoksen sisällä kuin myös sen ulkopuolella ammatillisen koulutuksen ja kansainvälistymisen merkeissä. Olen niihin myös tarttunut ja näin olen päässyt kokemaan monenlaista ja myös päässyt vaikuttamaan moneen asiaan. Olkaa tekin myös rohkeita ja uteliaita, näin saatte paljon itsellennekin. ”

Raimo Sivonen aloitti uransa 1995 Kainuun ammattiopistolla opettajana matkailuesimieslinjalla ja hänen mittava ura KAO:lla on edennyt vuosien varrella seuraavanlaisesti:

– 1995-1999 matkailuesimieslinjan opettaja

– 1999 – 2002 matkailulinjan osastonjohtaja ja kansainvälisyys-koordinaattori

– 2002 – 2005 kv-päällikkö

– 2005 – 2007 kehitysjohtaja

– 2007 – 2022 rehtori

– 2022 ”koulutusliikelaitoksen sekatyömies”, miehen omin sanoin

Vuodesta 2020 alkaen hän on toiminut Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry:n varapuheenjohtajana.

Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos kiittää Raimoa tehdystä työstä ja toivottaa antoisia eläkepäiviä.

Aihealueet