Hyppää sisältöön
*

Raimo Sivoselle Ammatillisen koulutuksen kultainen ansioristi 25.5.2022

Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksella vietettiin keväistä henkilökuntatapahtumaa helatorstain aattona 25.5.2022. Iloinen jälleennäkemisen tapahtuma järjestettiin Vuorikadun kampuksella Kajaanissa.

Tilaisuudessa muistettiin Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen vt. johtajaa Raimo Sivosta Ammatillisen koulutuksen ansioristillä. Koulutusliikelaitoksen entinen johtaja ja Raimon entinen esihenkilö Anssi Tuominen luovutti kultaisen ansioristin Kainuun ammattiopiston rehtori Anu Kuosmasen avustuksella.

Ammatillisen koulutuksen ansioristit ovat arvostettu tunnustus ammatillisen koulutuksen hyväksi tehdystä työstä. AMKE ry:n hallitus myöntää ansioituneille työntekijöille, luottamushenkilöille ja yhteistyökumppaneille ammatillisen koulutuksen ansioristejä koulutuksen järjestäjän hakemuksesta.