Kohderyhmä ja pääsyvaatimukset
Koulutus on suunnattu sosiaali- ja terveysalasta kiinnostuneille. Kaikki hakijat kutsutaan soveltuvuuden arviointiin ja opiskelijat valitaan koulutukseen sen perusteella. Soveltuvuuden arvioinnissa selvitetään, onko hakija soveltuva sosiaali- ja terveysalalle.
Koulutukseen on terveydellisiä vaatimuksia. Tutustu terveydellisiin vaatimuksiin.
Tavoite ja sisältö
Koulutuksesta saat laaja-alaiset perusvalmiudet lähihoitajan eri tehtäviin. Lähihoitajat työskentelevät eri-ikäisten asiakkaiden terveyden, hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämiseksi. Koulutuksen aikana opitaan työskentelemään moniammatillisen työryhmän jäsenenä ja syvennetään osaamista valitussa osaamisalassa.
Tutkintoon kuuluu seuraavat kaksi pakollista tutkinnon osaa
- Kasvun ja osallisuuden edistäminen
- Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen
Lisäksi Kajaanissa valitaan yksi seuraavista osaamisaloista
- Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisala
- Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala
- Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisala
- Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala
- Suunhoidon osaamisala
- Vammaistyön osaamisala
Kuusamossa valitaan toinen seuraavista
- Sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala
- Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisala (vain oppisopimuksella)
Lähihoitajat työskentelevät erilaisissa toimintaympäristöissä kuten päiväkodeissa, sairaalassa, hammashoidossa, vammaisyksiköissä, asumisyksiköissä, hoivakodeissa, terveyskeskuksissa ja kotihoidossa.
Toteutus ja kesto
Koulutus alkaa neljä kertaa vuodessa. Aloitusajankohdat ovat tammikuu, maaliskuu, elokuu ja lokakuu.
Tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Koulutus sisältää teoriaopintoja, yhteisten aineiden opiskelua ja osaamisen hankkimista käytännön tehtävissä koulun oppimisympäristössä ja työpaikoilla. Työpaikalla tapahtuva koulutus järjestetään koulutussopimuksella tai oppisopimuksella.
Opintojen kesto suunnitellaan oman henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaisesti.
Hakuohjeet
-
Toisen asteen yhteishaku on tarkoitettu sinulle, peruskoulun päättävä nuori.
Yhteishaun hakuaika
Yhteishaku on 21.2.- 21.3.2023. Haku tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi.
Opintojen alkaminen ja kesto
Opinnot alkavat elokuussa 2023.
Opintojen laajuus on 180 osaamispistettä (osp) ja opiskeluaika 2 – 3 vuotta. Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi ja todetaan millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi.
Terveydelliset vaatimukset
Osa ammatillisista koulutuksista kuuluu SORA-lainsäädännön alaisuuteen. Jos terveydentilasi tai toimintakykysi on heikentynyt, sinun kannattaa tarkistaa, ettei koulutuksessa tai tutkinnossa ole sellaisia vaatimuksia, jotka voivat olla esteenä opiskelijaksi valinnalle tai tutkinnon suorittamiselle. Terveydelliset tekijät lueteltuina Opintopolussa.
Pääsy- ja soveltuvuuskokeet
Koulutukseen voi olla pääsy- ja soveltuvuuskoe. KAOssa pääsy- ja soveltuvuuskokeet järjestetään huhti-toukokuussa. Lisätietoa pääsy- ja soveltuvuuskokeista Opintopolussa.
Kainuun ammattiopiston pääsykokeet keväällä 2023.
Kielitaidon arviointi
Yhteishaussa ulkomaalaisella todistuksella hakevat kutsutaan kielikokeeseen huhtikuussa. Kielitestin osa-alueet ovat kirjoittaminen, luetun ymmärtäminen, kuullun ymmärtäminen ja puhuminen. Kielitaitotason suositukset ovat tutkintokohtaiset.
-
Jatkuva haku on kaikille avoin hakuväylä ammatilliseen koulutukseen.
Jatkuva haku sopii sinulle, joka et voi hakea valtakunnallisessa yhteishaussa ja haluat hankkia ammatillisen tutkinnon tai kehittää ammatillista osaamistasi. Jatkuvassa haussa voit hakea suorittamaan perustutkintoa, ammattitutkintoa tai erikoisammattitutkintoa.
Opintojen alkaminen ja kesto
Jatkuvassa haussa opintojen alkamisajat vaihtelevat koulutuksittain. Etsi sinua kiinnostava koulutus ja tarkista, milloin voit aloittaa opinnot.
Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi ja todetaan millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi.
Terveydelliset vaatimukset
Huomioi hakuvaiheessa, että joissakin ammatillisissa tutkinnoissa on terveydentilaa tai toimintakykyä koskevia vaatimuksia.
Tutustu hakemasi koulutuksen terveydentila ja toimintakykyvaatimuksiin.
Oma kuvauksesi nykyhetken terveydentilasta riittää valintatilanteessa. Oppilaitos voi antamasi ilmoituksen perusteella pyytää tarkempia terveydentilatietoja, esimerkiksi lääkärintodistuksen.
Pääsy- ja soveltuvuuskokeet sekä kielitaidon arviointi
Ennen opintojen aloittamista hakijat kutsutaan haastatteluun tai tietyillä aloilla pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen.
Mikäli äidinkielesi on muu kuin suomi, sinut kutsutaan kielitaidon arviointiin. Kielitestin osa-alueet ovat kirjoittaminen, luetun ymmärtäminen, kuullun ymmärtäminen ja puhuminen. Kielitaitotason suositukset ovat tutkintokohtaiset.
Oppisopimuskoulutus
Oppisopimuskoulutukseen haet samalla hakulomakkeella, kuin muihinkin koulutuksiimme jatkuvassa haussa. Jos et löydä sopivaa tutkintoa koulutustarjonnastamme, voit hakea suorittamaan jonkin muun tutkinnon. Hae suorittamaan jokin muu tutkinto oppisopimuksella.
Ammattitutkintostipendi
Koko tutkinnon suorittanut voi hakea Työllisyysrahastolta 400 euron suuruista stipendiä. Edellytyksenä hakijalle on, että hän on ennen tutkinnon suorittamista ollut työ- tai virkasuhteessa suomalaiseen työnantajaan vähintään viisi vuotta. Rahaa on haettava viimeistään vuoden kuluessa tutkinnon suorittamisesta. Lisätietoja Työllisyysrahaston sivuilta.
Esitteet ja linkit
Lisätiedot
Opetus on maksutonta. Mahdollisia opiskelukustannuksia ovat oppikirjojen ja opiskeluvälineiden sekä työvaatetuksen hankinnat.
Lisätietoa koulutuksesta
Tuononen Mira
opinto-ohjaaja
Puhelin
044 710 1140Sähköposti
mira.tuononen@kao.fiToimipaikka
Liikunta-ala
Opinto-ohjaus
Sosiaali- ja terveysala
Liikunta-ala
Opinto-ohjaus
Sosiaali- ja terveysala
Karjalainen Tuija
opettaja
Puhelin
044 797 5090Sähköposti
tuija.karjalainen@kao.fiToimipaikka
Sosiaali- ja terveysala
Sosiaali- ja terveysala