Hyppää sisältöön
Koulutukset

Ajoneuvoalan perustutkinto, hyötyajoneuvomekaanikko

Ammattinimike: hyötyajoneuvomekaanikko

Tavoite ja sisältö

Tutkinnon suoritettuasi osaat toimia asiakaspalvelu, ajoneuvojen huolto, vianhaku ja korjaustehtävissä ottamalla huomioon ajoneuvoalaa säätelevät lait, asetukset ja määräykset. Työssäsi toimit huolellisesti ja otat huomioon työturvallisuuden, ympäristömääräykset, ohjeistukset ja työympäristön vaatimukset. Sinulla on kokonaisnäkemys ajoneuvoalasta ja sen mahdollisuuksista sekä omasta roolistasi ajoneuvoalan korjaamopalvelujen toteuttajana. Ammatissa tarvitset teknistä ja loogista päättelykykyä.

Toteutus ja kesto

Koulutus sisältää teoriaopintoja, yhteisten aineiden opiskelua ja osaamisen hankkimista käytännön tehtävissä koulun oppimisympäristössä ja työpaikoilla. Työpaikalla järjestettävä koulutus järjestetään koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Koulutukseen sisältyy työturvallisuuskortin, tulityökortin, sähkötyöturvallisuuskoulutus SFS 6002 sekä ilmastointipätevyyden ja ensiaputaitojen suorittaminen. Opintojen aikana on mahdollisuus suorittaa myös ammattikorkeakouluopintoja 15 osp.

Voit valita opintojen kolmantena vuonna tutkintonimikkeen automekaanikko, diagnoosimekaanikko tai hyötyajoneuvomekaanikko.

Opintojen kesto määräytyy oman henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti.

Hakuohjeet

  • Toisen asteen yhteishaku on tarkoitettu sinulle, peruskoulun päättävä nuori.

    Yhteishaun hakuaika

    Yhteishaku on 21.2.- 21.3.2023. Haku tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi.

    Opintojen alkaminen ja kesto

    Opinnot alkavat elokuussa 2023.

    Opintojen laajuus on 180 osaamispistettä (osp) ja opiskeluaika 2 – 3 vuotta. Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi ja todetaan millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi.

    Terveydelliset vaatimukset

    Osa ammatillisista koulutuksista kuuluu SORA-lainsäädännön alaisuuteen. Jos terveydentilasi tai toimintakykysi on heikentynyt, sinun kannattaa tarkistaa, ettei koulutuksessa tai tutkinnossa ole sellaisia vaatimuksia, jotka voivat olla esteenä opiskelijaksi valinnalle tai tutkinnon suorittamiselle.

    Pääsy- ja soveltuvuuskokeet

    Koulutukseen voi olla pääsy- ja soveltuvuuskoe. KAOssa pääsy- ja soveltuvuuskokeet järjestetään huhti-toukokuussa. Lisätietoa pääsy- ja soveltuvuuskokeista Opintopolussa.

    Kainuun ammattiopiston pääsykokeet keväällä 2023.

    Kielitaidon arviointi

    Yhteishaussa ulkomaalaisella todistuksella hakevat kutsutaan kielikokeeseen huhtikuussa. Kielitestin osa-alueet ovat kirjoittaminen, luetun ymmärtäminen, kuullun ymmärtäminen ja puhuminen. Kielitaitotason suositukset ovat tutkintokohtaiset.

    Katso lisätietoa hakemisesta

  • Jatkuva haku on kaikille avoin hakuväylä ammatilliseen koulutukseen.

    Jatkuva haku sopii sinulle, joka et voi hakea valtakunnallisessa yhteishaussa ja haluat hankkia ammatillisen tutkinnon tai kehittää ammatillista osaamistasi. Jatkuvassa haussa voit hakea suorittamaan perustutkintoa, ammattitutkintoa tai erikoisammattitutkintoa.

    Opintojen alkaminen ja kesto

    Jatkuvassa haussa opintojen alkamisajat vaihtelevat koulutuksittain. Etsi sinua kiinnostava koulutus ja tarkista, milloin voit aloittaa opinnot.

    Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi ja todetaan millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi.

    Terveydelliset vaatimukset

    Huomioi hakuvaiheessa, että joissakin ammatillisissa tutkinnoissa on terveydentilaa tai toimintakykyä koskevia vaatimuksia.

    Tutustu hakemasi koulutuksen terveydentila ja toimintakykyvaatimuksiin.

    Oma kuvauksesi nykyhetken terveydentilasta riittää valintatilanteessa. Oppilaitos voi antamasi ilmoituksen perusteella pyytää tarkempia terveydentilatietoja, esimerkiksi lääkärintodistuksen.

    Pääsy- ja soveltuvuuskokeet sekä kielitaidon arviointi

    Ennen opintojen aloittamista hakijat kutsutaan haastatteluun tai tietyillä aloilla pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen.

    Mikäli äidinkielesi on muu kuin suomi, sinut kutsutaan kielitaidon arviointiin. Kielitestin osa-alueet ovat kirjoittaminen, luetun ymmärtäminen, kuullun ymmärtäminen ja puhuminen. Kielitaitotason suositukset ovat tutkintokohtaiset.

    Oppisopimuskoulutus

    Oppisopimuskoulutukseen haet samalla hakulomakkeella, kuin muihinkin koulutuksiimme jatkuvassa haussa. Jos et löydä sopivaa tutkintoa koulutustarjonnastamme, voit hakea suorittamaan jonkin muun tutkinnon. Hae suorittamaan jokin muu tutkinto oppisopimuksella.

    Ammattitutkintostipendi 

    Koko tutkinnon suorittanut voi hakea Työllisyysrahastolta 400 euron suuruista stipendiä. Edellytyksenä hakijalle on, että hän on ennen tutkinnon suorittamista ollut työ- tai virkasuhteessa suomalaiseen työnantajaan vähintään viisi vuotta. Rahaa on haettava viimeistään vuoden kuluessa tutkinnon suorittamisesta. Lisätietoja Työllisyysrahaston sivuilta.

    Katso lisätietoa hakemisesta

Lisätiedot

Opintojen aikana voi tulla viranomaismaksuja paikallisista tutkinnon osista riippuen.

Lisätietoa koulutuksesta

  • Toivanen Mika

    opettaja

    Toimipaikka

    Autoala

    Autoala

  • Vehmanen Juha

    tuntiopettaja

    Toimipaikka

    Autoala

    Autoala

  • Kysy koulutuksesta