Kohderyhmä ja pääsyvaatimukset
Koulutus on suunnattu henkilöille, jotka toimivat erilaisissa myyntiin ja asiakaspalveluun liittyvissä tehtävissä.
Lopullinen opiskelijavalinta tehdään liiketoiminnan alalla, valintahaastattelujen pohjalta. Hakijat pisteytetään. Vieraskieliset ja ulkomaalaiset kutsutaan suomen kielen kielitestiin. Tutkinto suoritetaan suomen kielellä. Opiskelijaksi valitulla tulee olla riittävä tutkintokielen taitotaso.
Tavoite ja sisältö
Koulutuksen avulla kasvatat ymmärrystä liiketoimintaosaamisesta, myynnistä ja tuoteryhmätyöskentelystä/palvelumuotoilusta. Opintojen avulla pystyt poimimaan ja toteuttamaan uusia ideoita ja vahvistamaan osaamistasi ja omaa rooliasi työyhteisössä.
Tutkintokoulutuksen yhteydessä ja niihin liittyvissä tehtävissä käsitellään nykypäivän myyntiin liittyviä pääteemoja.
Toteutus ja kesto
Koulutuksen toteutustapa on oppisopimus tai koulutussopimus. Molemmilla toteutustavoilla koulutus on osallistujalle maksuton. Tutkintokoulutus koostuu työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta, lähiopetuspäivistä (yhteensä 13 päivää) sekä etätehtävistä. Tarvittaessa järjestetään myös pienryhmäohjausta.
Koulutuspäivät toteutetaan lähiopetuksena Kajaanissa ja Kuusamossa. Mahdollisuus myös etätoteutukseen.
Opintojen kesto määräytyy oman henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti.
Hakuohjeet
-
Jatkuva haku on kaikille avoin hakuväylä ammatilliseen koulutukseen.
Jatkuva haku sopii sinulle, joka et voi hakea valtakunnallisessa yhteishaussa ja haluat hankkia ammatillisen tutkinnon tai kehittää ammatillista osaamistasi. Jatkuvassa haussa voit hakea suorittamaan perustutkintoa, ammattitutkintoa tai erikoisammattitutkintoa.
Opintojen alkaminen ja kesto
Jatkuvassa haussa opintojen alkamisajat vaihtelevat koulutuksittain. Etsi sinua kiinnostava koulutus ja tarkista, milloin voit aloittaa opinnot.
Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi ja todetaan millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi.
Terveydelliset vaatimukset
Huomioi hakuvaiheessa, että joissakin ammatillisissa tutkinnoissa on terveydentilaa tai toimintakykyä koskevia vaatimuksia.
Tutustu hakemasi koulutuksen terveydentila ja toimintakykyvaatimuksiin.
Oma kuvauksesi nykyhetken terveydentilasta riittää valintatilanteessa. Oppilaitos voi antamasi ilmoituksen perusteella pyytää tarkempia terveydentilatietoja, esimerkiksi lääkärintodistuksen.
Pääsy- ja soveltuvuuskokeet sekä kielitaidon arviointi
Ennen opintojen aloittamista hakijat kutsutaan haastatteluun tai tietyillä aloilla pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen.
Mikäli äidinkielesi on muu kuin suomi, sinut kutsutaan kielitaidon arviointiin. Kielitestin osa-alueet ovat kirjoittaminen, luetun ymmärtäminen, kuullun ymmärtäminen ja puhuminen. Kielitaitotason suositukset ovat tutkintokohtaiset.
Oppisopimuskoulutus
Oppisopimuskoulutukseen haet tällä samalla hakulomakkeella.
Jos et löydä sopivaa tutkintoa koulutustarjonnastamme, voit hakea suorittamaan jonkin muun tutkinnon. Hae suorittamaan jokin muu tutkinto oppisopimuksella.
Esitteet ja linkit
Lisätiedot
Koulutus on maksutonta. Opiskelija vastaa mahdollisten oppikirjojen ja muiden oppimateriaalien hankkimisesta sekä majoitus-, ruokailu- ja matkakuluistaan.
Lisätietoa koulutuksesta
Sirkeinen Viivi
opettaja
Puhelin
044 797 0575Sähköposti
viivi.sirkeinen@kao.fiToimipaikka
Autoala
Liiketoiminnan ala
Autoala
Liiketoiminnan ala
Hulkko Tiia
opettaja
Puhelin
040 502 6218Sähköposti
tiia.hulkko@kao.fiToimipaikka
Liiketoiminnan ala
Liiketoiminnan ala