Hyppää sisältöön
*

Haluan ammatin ja ylioppilastutkinnon

Ammattiin opiskelevana sinulla on mahdollisuus suorittaa ammatillisen perustutkinnon ohella ylioppilastutkintoon tähtääviä lukio-opintoja ja osallistua ylioppilaskirjoituksiin.

Kaksoistutkinnossa tähtäät vain niiden lukio-oppiaineiden opiskeluun, mitä aiot kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa.  Lukiossa suoritetut opinnot korvaavat osan ammatilliseen perustutkintoon kuuluvista opinnoista. Kaksoistutkinto sopii hyvin sinulle, jos sinua kiinnostavat lukiotavoitteiset opinnot ja yleissivistys ammatillisen osaamisen lisäksi.

Voit halutessasi suorittaa myös lukion yksittäisiä kursseja, jolloin suoritat vain ammatillisen tutkinnon. Lisäksi ennen kirjoituksia suoritat ylioppilaskirjoituksiin valmentavia kursseja. Lisäopintojen suorittaminen on vaativaa, mutta opintoja pyritään helpottamaan esimerkiksi niin, että yhteisten aineiden opinnot voi korvata lukion vastaavilla aineilla.

Lukioaineet suoritetaan Kajaanin, Kuusamon tai Sotkamon lukiossa. Lukio-opinnot kuuluvat osana ammatillisiin opintoihin.

Kaksoistutkinnosta saat ammatillisen osaamisen lisäksi yleissivistävää osaamista ja parannat valmiuksiasi jatko-opintoihin. Valmistuessasi saat ammatillisen perustutkintotodistuksen ja ylioppilastutkintotodistuksen.

Miten haen kaksoistutkintoon?

Hakiessasi opiskelijaksi ammatilliseen perustutkintoon, halukkuuttasi kahden tutkinnon suorittamisesta kysytään yhteishakulomakkeella. Lopullinen päätös kahden tutkinnon suorittamisesta on tehtävä vasta opintojen alkaessa ensimmäisten opiskeluviikkojen aikana ohjauskeskustelujen jälkeen.

Saat tarkempia tietoja lukio-opintojen toteuttamisesta opinto-ohjaajilta.

Ylioppilastutkinto

Kaksoistutkinnossa opiskellaan lukiotavoitteiden mukaisesti äidinkielen, englannin ja matematiikan opintoja, sekä alakohtaisesti sovittuja reaaliaineen opintoja.

Ylioppilastutkinnossa äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Tutkintoon tulee sisältyä vähintään yksi pitkän oppimäärän koe (A-taso), joka tarkoittaa pitkää matematiikkaa tai vierasta kieltä.

Kahden tutkinnon opintojen opiskelijavalinnassa noudatetaan lukion keskiarvorajaa ja kirjoitettavissa aineissa pitää peruskoulun päättötodistuksessa olla vähintään arvosana 7 normaaliarvioinnin mukaan. Ylioppilaskirjoitukset ovat hajautetusti kolmannen vuoden syksyllä ja keväällä.

Kirjoitettavat aineet kahden tutkinnon opinnoissa

    • Äidinkieli
    • Englanti
    • Matematiikka (lyhyt tai pitkä)
    • Fysiikka (Turvallisuusalalla psykologia)
    • Yhteiskuntaoppi
    • Äidinkieli
    • Englanti
    • Matematiikka (lyhyt tai pitkä)
    • Psykologia
    • Yhteiskuntaoppi
    • Äidinkieli
    • Englanti
    • Matematiikka (lyhyt tai pitkä)
    • Ruotsi
    • Terveystieto / Psykologia / Biologia
    • Äidinkieli
    • Englanti
    • Matematiikka (lyhyt tai pitkä)
    • Biologia
    • Yhteiskuntaoppi